
Kuva: Valkeat Laivat / AK
Blogin takana
Olen Sami Koski ja toivotan teidät tervetulleeksi valkeiden laivojen matkaan. Olen syntynyt 1970-luvun lopulla Jyväskylässä, missä myös ensimmäiset vuoteni asuin. 1980-luvun loppupuolella muutimme Helsinkiin ja sieltä vuotta myöhemmin Espooseen.
Peruskoulun jälkeen suuntasin takaisin Jyväskylään ja aloitin ravintola-alan opinnot, jonka jälkeen opiskelin vielä elintarvikealaa. Vuosituhannen vaihteessa muutin töiden perässä pääkaupunkiseudulle ja tänne olen jäänyt.
Ravintola-alalla olen töitä tehnyt jo parikymmentä vuotta ja laivalla onkin mukava päästä valmiiseen pöytään maistelemaan ruokia eri ravintoloiden listoilta. Arvostan hyvää ruokaa ja ammattitaitoista asiakaspalvelua.
Laivamatka merkitsee minulle irtiottoa arjesta, makuelämyksiä, mukavia asiakaskohtaamisia sekä kivoja matkakohteita. Nykyään risteilyitä tehdään perheen kesken ja molemmat lapsistamme ovat ensimmäiset matkansa valkeilla laivoilla tehneet kolmen kuukauden ikäisinä. Muumidiscot, buffet-ruokailut, Siljalandit ja halit Harri Hylkeen kanssa ovat tulleet erittäin tutuiksi vuosien varrella. Myös laivalla työskentelevät ovat tulleet tutuiksi ja muutamien kanssa tulee pidettyä yhteyttä myös heidän vapaa-ajallakin.
Mistä kaikki kiinnostus laivoihin alkoi?
Kiinnostukseni laivoihin alkoi vasta 1990-luvulla. Ensimmäisen laivamatkan tein Viking Linen Rosellalla Naantalista Kapellskäriin. Paluumatkalla Ruotsista laivana oli Viking Linen uusi Kalypso, jonka kannelta Maarianhaminassa katselin ja ihailin vieressä olevaa kaunista valkeaa laivaa, jonka korsteeniin oli maalattu sympaattisen näköinen hylje.
Ensimmäisen matkani Silja Linen valkoisella laivalla tein huhtikuussa 1991, uudella ja upealla m/s Silja Serenadella, josta on tullut vuosien saatossa yksi suosikkilaivani.
Myöhemmin samana vuonna alkoivat Siljan vanhat laivat ja historia kiinnostamaan. Aloitin etsimään ja tutkimaan kaikkea mahdollista Siljaan liittyvää kirjallisuutta. Harrastuksesta haasteellisen teki se, ettei Siljasta löytynyt painettua historiikkia tai laivaluetteloa. Suomen kuvitetut laivaluettelot ja Effoan historiikit 80-luvulta olivat ensimmäiset kirjastosta lainaamani Siljaan liittyvät kirjat. Siitä se sitten alkoi.
Silja Europan aloittaessa liikenteen alkoi samalla kiinnostukseni laivojen valokuvaamiseen. Siirtyessäni digiaikaan kuvaaminen kuuluu entistä isompana osana harrastukseeni. Monia hetkiä on tullut kameralla ikuistettua. Tällä hetkellä kuvailen Canon EOS 7D Mark II -kameralla.
Olen myös vuosien saatossa kerännyt runsaasti kokoelmiini vanhoja aikatauluja, esitteitä, laivoihin liittyvää kirjallisuutta, vuosikertomuksia, kaikki ilmestyneet Merellä –lehdet, esitteitä, postikortteja, ruokalistoja, risteilyohjelmia, pinssejä, kyniä, tarroja, legolaivoja yms.
Ideasta nettisivuiksi
Kaikesta mahdollisesta materiaalista sain työstettyä, 2000-luvun alussa, lähemmäs satasivuisen Siljan laivaluettelon. Muutama vuosi myöhemmin avautui monivuotisen työn tulos: www.valkeatlaivat.cjb.net. kaikille laivoista kiinnostuneille. Ilmaiset kotisivu-palvelimet tekivät kotisivujen luomisesta helppoa, ainakin aluksi.
Sivut laajenivat nopeasti yli käytössä olevan levytilan ja samoihin aikoihin käyttämäni kotisivutila tuli maksulliseksi. Oli mietittävä mitä sivujen kanssa tekisi. Sivut siirtyivät toiselle ilmaiselle palvelimelle, mutta jatkuvien ongelmien vuoksi oli haettava uusia ratkaisuja. Joulukuussa 2004 sivut muuttivat uudelle palvelimelle, osoitteeseen www.valkeatlaivat.net.
Erinäisten syiden vuoksi sivut ovat olleet pari kertaa suljettuna, mutta monien päätösten jälkeen sivut päätyivät takaisin nettiin kaikkien saatavilla, sivujen päivitystahti vain harveni.
Yhteistyö Tallink Silja Oy:n kanssa on ollut monimuotoista ja pitkäjänteistä aina sisällöntuottamisesta kaupalliseen yhteistyöhön. Yhteistyö alkoi jo Silja Oy Ab:n aikaan ja ilman Espoon tai Turun konttorin apua, ei sivuista olisi koskaan tullut mitään. Tallink Silja Oy:n mahdollistamat vierailut Silja Linen arkistossa ovat myös tuoneet sivuille lisää sisältöä ja samalla on saatu hienoa arkistomateriaalia muutettua digitaaliseen muotoon.
Sosiaalinen media
Vuonna 2010 avasin Facebookissa Valkeat Laivat -sivun ja kesällä 2013 aloitin matkakertomusten julkaisemisen blogissa. Instagramissa sivut ovat olleet vuodsta 2014 lähtien.
Sosiaalinen media on mahdollistanut erilaiset yhteistyöprojektit Tallink Siljan kanssa ja olenkin päässyt testaamaan kaupallisessa yhteistyössä mitä ihmeellisiempia reittiyhdistelmiä, testaamaan eri konsepteja, ravintoloita sekä palveluita ja päivittänyt matkakuulumisia Silja Linen ja Tallinkin instagram-tilillä.
Tämän myötä olen päässyt myös kertomaan harrastuksestani suomalaisiin sanomalehtiin (linkit sivun lopussa) ja ruotsalaiseen radio-ohjelmaan. On sitä tullut myös kerrottua Silja Linen historiavideossa, mikä on parasta risteilyllä. Sisustusta ruotsinlaivan tyyliin on esitelty suorassa lähtetyksessä Ylen “Puoli seitsemän” -ohjelmassa ja Viron ERR:n “Ringvaade” -ohjelmassa.
Takaisin juurille
Usean vuoden ajan sivut elivät enemmän sosiaalisen median puolella, sen käytön helppouden vuoksi. Pitkäaikaisena haaveena oli saada pääsivu päivitettyä ajan tasalla ja tämä projekti on nyt vihdoin ja viimein siinä vaiheessa, että sivujen päivittämien on helppoa.
Miksi merelle?
Merellä ei koskaan ole tylsää. Meillä suomalaisilla on maailman kauneimmat saaristot ja meret ympärillämme. Ja maailman upeimmat valkeat laivat, joilla nauttii lomasta täysin siemauksin!
Näinä vaikeina aikoina Suomi tarvitsee matkustusta.
#MATKUSTAVASTUULLISESTI
Nähdään taas valkeilla laivoilla!
Tekemäni matkat Silja Linen ja Tallinkin laivoilla:
Haastattelut:
Meritarinoita nostalgiasta nykyhetkeen: