
Kuva: Sami Koski / Valkeat Laivat
Maaliskuussa 2010 julkaistiin Valittujen Palojen tekemän Luotetuin Merkki -tutkimuksen tulokset. Kyselyssä suomalaiset kuluttajat valitsivat Silja Linen seitsemättä kertaa Suomen luotetuimmaksi laivayhtiöksi ja risteilyn järjestäjäksi. Silja Line arvioitiin luotetuimmaksi myös seuraavana vuonna tehdyssä kyselyssä.
Matkustajaennätyksiä rikottiin
Tallink-konserni teki matkustajaennätyksen heinäkuussa 2010. Yhtiö kuljetti yhteensä yli 1,09 miljoonaa matkustajaa, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Matkustajamäärä lisääntyi eritoten Suomen ja Viron väliä liikennöivillä laivoilla, joissa kasvua oli kymmenen prosenttia. Sen vastapainona huomattavaa pudotusta tuli Suomen ja Saksan välisessä liikenteessä, jossa matkustajamäärät tippuivat 15 prosenttia.
Seuraavana kesänä tehtiin jälleen uusi matkustajaennätys. Konsernin kaikilla reiteillä ja laivoilla matkustajamäärä kasvoi elokuun lopussa päättyneellä tilikaudelle 7,6 prosenttia yli yhdeksään miljoonaan. Lisäystä edellisvuoteen tuli 650 000 matkustajaa.
Laivavierailuja
Tallinkin rahtialus Regal Star toi lisäkapasiteettia liikennöidessään kesällä 2010 Turku-Tukholma-reitillä.
Marraskuussa 2010, Silja Serenaden ollessa telakalla, siirtyi Silja Europa Helsingin-linjalle ja Tallinkin Baltic Queen siirrettiin Turun-linjalle sisaralus Galaxyn pariksi.
Kesällä 2011 Tallinkin rahtialus Kapella liikennöi Turku-Kapellskär -reitillä tuoden lisäkapasiteettia.
Pääkonttori Suomessa siirtyi Helsinkiin
Tallink Silja Oy:n pääkonttori muutti loka-marraskuussa 2011 takaisin Helsinkiin. Uudet toimitilat valmistuivat Jätkänsaareen, lähelle Tallinkin käyttämää Länsiterminaalia. Uuteen pääkonttoriin muutti myös Helsingin Pasilassa toiminut myyntipalvelu.
Toimintoja tehostetaan
Alkuvuodesta 2012 aloitettiin YT-neuvottelut liiketoimintojen uudelleenjärjestämiseksi ja toimintojen tehostamiseksi. Neuvotteluiden piirissä oli noin 330 maahenkilöstöön kuuluvaa työntekijää. Tehtävien uudelleenjärjestelyn, lakkauttamisen tai siirtojen arvioitiin vähentävän työvoiman tarvetta noin 55 henkilötyövuotta.
Toimintojen tehostamisen taustalla on sähköisten myyntikanavien käytön kasvaminen, jonka ennustetaan jatkuvan tulevaisuudessa. Samalla henkilökohtaisen myynnin suhteellinen osuus on tasaisesti laskenut.
YT-neuvottelujen tuloksena Mikkelin toimipiste päätettiin lopettaa maaliskuussa 2012.
Ilmeen raikastus
Tallink Silja uudisti sen kahden pääbrändinsä Tallinkin ja Silja Linen visuaalista ilmettä. Uuden visuaalisen ilmeen kautta yritys pyrkii entisestään vahvistamaan innovatiivista otetta tekemiseen.
Molempien brändien peruslinjaukset pysyivät ennallaan, mutta yleisilmettä muokattiin modernimmaksi ja innovatiivisemmaksi. Tallink-konserni on ollut yksi nopeimmin kehittyvistä yrityksistä Itämeren alueella ja nyt oli oikea hetki tuoda tämä esille myös yrityksen visuaalisen ilmeen kautta.
Visuaalisen ilmeen muutokset koskevat kirjasintyyppejä, värimaailmaa sekä Tallinkin ja Silja Linen bränditunnusten käyttöä. Helposti tunnistettava Tallinkin aaltomainen logo sekä Silja Linen perinteinen hyljesymboli säilyvät tärkeänä osana yrityksen visuaalista ilmettä myös tulevaisuudessa eikä lisämuutoksia ole tulossa ainakaan lähitulevaisuudessa.
Uudistunut visuaalinen ilme otettiin käyttöön markkinoinnissa asteittain touko-kesäkuun aikana 2012. Tallink sai paljon kritiikkiä hylkeen hymyn hyydyttämisestä, johon yhtiö vastasi muuttamalla hylkeen hymyileväksi syksyllä 2014. Hymyilevää hyljettä oli käytetty markkinoinnissa jo vuoden 2014 alussa, kun Silja Serenade palasi uudistuneena telakalta.
Silja Europa ja Baltic Princess vaihtoivat reittejä
Tammikuussa 2013 Silja Europa siirtyi liikennöimään virolaisella miehistöllä Tallinkin Helsinki -Tallinna -reitille, korvaten reitillä liikennöineen Baltic Princessin. Baltic Princess aloitti helmikuussa suomalaisella miehistöllä Silja Linen Turku – Ahvenanmaa – Tukholma -reitillä.
Uudistusprojektit käynnistyvät
Pitkäntähtäimen uudistusprojekti, NewBoard, käynnistyi. Projektissa konsepteja uusittiin niin kauppojen, ravintoloiden, asiakaspalvelun, tekniikan kuin matkustajaviestinnän osalta. Sen ensimmäinen kohde oli Helsinki-Tukholma-reitti. Silja Serenade uudistettiin vuoden 2014 alussa ja Silja Symphony syksyllä 2014. Silja Symphonyn palatessa telakalta Silja Linen logossa oleva hylje kovattiin hymyilevämmällä versiolla ja Siljan laivojen maskotti, Harri Hylje, palasi takaisin.
Silja Europa Australiaan
Kesällä 2014 Silja Europa vuokrattiin majoituslaivaksi Australiaan. Ennen Austraaliaan lähtöä alus telakoitiin Naantalissa ja kylkeen maalaattiin vuokraajan logot. Matka Australiaan alkoi Tallinnasta 12.9.2014 ja perille määränpäähänsä Barrow Islandille Silja Europa saapui 24.10.2014.
Silja Europan korvasi aiemmin Tallinna – Tukholma -linjalla liikennöinyt Baltic Queen.
Laivat vaihtavat reittejä ja omistajia
Vuoden 2015 alussa rahtialus Seawind siirtyi liikennöimään Viron lipun alla Helsingistä Tallinnaan aiemman Turku−Tukholma-reitin sijasta. Helmikuussa Tallink kertoi sopineensa Silja Festivalin ja Regina Baltican myymisestä .
Uusi laiva Tallinnan linjalle
Helmikuusa 2015 Tallink ja Meyer Turku allekirjoittivat sopimuksen uudesta LNG-käyttöisestä nopeasta laivasta, Helsingin ja Tallinnan välille. Aluksen oli määrä valmistua vuoden 2017 alussa.
Uudistukset jatkuvat
Alkuvuodesta Baltic Queenilla tehtiin uudistuksia ja myös muilla Tallinkin laivoja tehtiin pieniä uudistuksia. Syksyllä uudistukset jatkuivat Silja Serenadella teknisen telakoinnin yhteydessä. Alkuvuodesta 2016 oli Silja Symphonyn vuoro uudistua ja keväällä uudistettiin Galaxylla mm. sen ravintolatiloja.
Silja Europan paluu
Joulukuun lopulla Bridgemans Services Ltd. ilmoitti majoituslaivana Australian vesillä olleen Silja Europan vuokrasopimuksen päättymisestä. Kotimatka Australiasta alkoi 30.12.2015 ja Tallinnaan Silja Europa saapui 8.2.2016.
Paluun jälkeen Silja Europalla oli ohjelmassa maaliskuussa päiväristeilyjä Helsingistä Tallinnaan ja Baltic Queenin tuuraaminen telakoinnin aikana. Päiväristeilyt päättyivät elokuun lopulla, jonka jälkeen laivaa uudistetiin Muugan satamassa. Täysin uudistunut Europa palasi liikenteeseen joulukuussa 2016 tekemään 22 tunnin risteilyjä Helsingistä Tallinnaan, jolloin puolestaan reitillä aiemmin liikennöinyt Baltic Queen siirtyi Tukholma−Tallinna-reitille ja Romantika Tukholma−Riika-reitille.
Vatsatautiepidemia valtasi laivat
Kesän alussa Silja Serenadella ja Silja Symphonylla jylläsi vatsatautiepidemia ja sen kitkemiseksi laivoilla toteutettiin suursiivouksia.
Uudet terminaalit ja uusi laiva
Kesäkuun lopussa Tukholmassa avattiin uusi Värtanin satama ja Tukholman laivat siirtyivät liikennöimään sieltä. Myöhemmin myös Tukholma – Riika -reitin laivat siirtyivät Värtanille.
Heinäkuussa presidentti Tarja Halonen kastoi rakenteilla olevan pikalaivan Megastariksi ja myöhemmin samassa kuussa laiva laskettiin vesille. Megastarin lipunmyynti alkoi marraskuussa. Megastar teki neitsytmatkansa Helsingin ja Tallinnan välillä 29.1.2017.
Helmikuussa 2017 Helsingissä avattiin uusi Länsiterminaali 2, ja Megastar ja Star siirtyivät liikennöimään sieltä.
Turun laivat uudistuvat
Baltic Princess oli alkuvuoden 2018 Remontowan telakalla Puolassa ja tuona aikana laivalla uusittiin mm. ravintoloita ja lasten leikkipaikka sekä tehtiin teknisiä huoltotöitä.
Galaxylla vastaavia uudistustöitä matkustajatiloissa tehtiin alkuvuodesta 2019.
Silja Resort – aina uusia elämyksiä
Syksylä 2018 Tallink Silja valitsi uudeksi Silja Linen brändimainonnan kattotoimistokseen ruotsalaiseen House of Friends -konserniin kuuluvan bränditoimisto Scholz & Friendsin. Tallink Silja ja Scholz & Friends loivat Silja Linen laivoille uudenlaisen elämyskonseptin, Silja Resortin. Silja Resortin ajatuksena oli tarjota matkustajille tasokas, kokonaisvaltainen elämys- ja lomakohde laivalla, jossa tuotteet ja palvelut ovat huippuluokkaa ja helposti saatavilla. Silja Resort -konsepti jalkautettiin kaikille Silja Line -brändin alla liikennöiville laivoille asteittain syksystä alkaen. Silja Resort -konseptista luovuttiin kevään 2020 aikana.










