Kuva: Silja Linen arkistosta
Oy Silja Line Ab
Tammikuun ensimmäinen päivä vuonna 1970 merkitsi virstanpylvästä: uusi yhteistyö-sopimus muutti Siljavarustamon toiminnan. Emoyhtiöt ottivat laivaston ja miehistön. Siljavarustamo muutti nimensä Oy Silja Line Ab:ksi ja keskittyi markkinoimaan ja hoitamaan liikennettä. Siljavarustamon varsinainen varustamotoiminta päättyi kokonaan vuonna 1973. Laivojen kylkiin maalattiin Silja Line nimi ja uusi hylje-kuvio.
Autolautta Floria toimitettiin SHO:lle 1. huhtikuuta 1970 Silja Linen liikenteeseen Turku – Tukholma -linjalle. Alus pystyi kuljettamaan 1 000 matkustajaa ja 200 henkilöautoa. Ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana se kuljetti 122 651 matkustajaa, mikä oli enemmän kuin SHO kuljetti koko vuoden aikana Ilmattarella, joka kuljetti 107 080 matkustajaa.
Paraisten liikenne lopetetaan
Moniin linjoihin jakautuminen ei ollut kannattavaa, joten Silja Line päätti toukokuussa 1970 lopettaa Paraisten liikenteen. Paraisten kunta ei ollut halukas maksamaan tullista aiheutuvia kustannuksia, vaan odotti valtion rakentavan oman tulliaseman. Edellisinä vuosina vallinnut hintasota Vikingin kanssa oli koetellut Siljan Paraisten liikennettä ankarasti.
Reitillä liikennöivä Holmia osoittautui liian pieneksi ja kannattamattomaksi. Alus myytiin Italiaan kahdeksasta miljoonasta kruunusta, ja Paraisten liikenne lopetettiin elokuussa 1970.
Ensimmäinen uudisrakennus Helsingin linjalle
Heinäkuussa 1971 laskettiin vesille Aallotar Ranskassa. Se oli rakennettu ympärivuotiseen liikenteeseen Helsingin ja Tukholman välille. Aallotar aloitti liikennöimisen reitillään 29. helmikuuta 1972. Saman vuoden toukokuussa Rederi AB Svea asetti sisaralus Svea Reginan samalle linjalle. Aallotar merkitsi liikennevallankumousta. Lopultakin Suomen pääkaupungista tuli yhdenvertainen Turun kanssa. Laivat lähtivät Helsingistä ja Tukholmasta päivittäin kello 18.00, perillä oltiin seuraavana aamuna.
Vuoden 1972 aikana Silja Line liikennöi kymmenellä aluksella, ja matkustajamäärät nousivat 15 prosenttia 1 733 000 matkustajaan. Rekkoja Silja Linen alukset kuljettivat 65 000. Kysyntä oli niin suurta, että Silja Line solmi yhteistyösopimuksen norjalaisen Fred. Olsen Line -varustamon kanssa ja vuokrasi kesän ajaksi Bonanzan Norrtälje – Maarianhamina reitille.
Hieman aiemmin toimitettu uusi lastilaiva Holmia asetettiin ensin kuljettamaan autoja Uudestakaupungista Norrtäljeen, mutta vuokrattiin sitten pois. Se korvattiin marraskuussa sisaralus Silvialla, joka oli toimitettu maaliskuussa 1972. Samoihin aikoihin Silja Line hankki oman atk-järjestelmän, Bookian, joka mahdollisti mm. mahdollisuuden pitää sama hytti meno- ja paluumatkalla.
Öljykriisi
Vuosi 1973 toi mukanaan kansainvälisen öljykriisiin, joka nopeasti muutti merenkulun myönteisen kehityksen. Ilmatar siirrettiin pois Turun linjalta ja asetettiin SHO:n omalle Travemünden linjalle.
Saman vuoden maaliskuussa toimitettiin Borelle Bore I, jossa oli 432 hyttipaikkaa. Helsingin linjalla Silja Linen kahdella aluksella meni hyvin, ja kesäkuussa 1973 jokainen emoyhtiöistä tilasi reitille uuden aluksen, jossa oli tilaa 1 200 matkustajalle ja 230 autolle. Samanaikaisesti Viking asetti linjalle kaksi omaa laivaa ja käynnisti liikenteen myös Turku – Tukholma-reitillä.
Kiristynyt kilpailu ja öljykriisi laskivat matkustajamääriä 13 prosenttia, jonka vuoksi myi Skandia ja Nordia myytiin vuonna 1974. Mutta uusia aluksia oli tulossa: Marraskuussa laskettiin Ranskassa vesille uusi Wellamo, joka toimitettiin kesäksi 1975.
Kesäkuussa valmistui Värtanin uusi terminaali, jossa oli tilaa 800 matkustajalle ja pysäköintitilaa 300 henkilöautolle. Silja Linen toimitusjohtaja Nils Wetterstein jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle. Hänen seuraajaksi valittiin Boren talousjohtaja Holger Nyby.
Ranskattaret valloittavat
Vuonna 1975 jatkui kansainvälinen merenkulkua koetteleva kriisi. Silja Linelle vuosi merkitsi vähemmän ja suurempia aluksia sekä keskitettyjä vuoroja. Helsingin linja sai uudet ranskassa linjalle varta vasten rakennetut alukset: Svea Corona valmistui ensimmäisenä ja avasi liikenteen 25 toukokuuta ja sisaralus Wellamo 17. heinäkuuta 1975. Sisarista kolmas, Bore Star, valmistui myöhemmin syksyllä ja vuokrattiin heti Oy Finnlines Ltd:lle Afrikan risteilyihin talven ajaksi. Helsingin linjan matkustajamäärät lisääntyivät 15 prosenttia, mutta muilla linjoilla tulos oli heikompi. Kokonaisuudessaan matkustajia kuljetettiin kolme prosenttia vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna.
Toukokuussa myytiin Botnia ja heinäkuussa Floria Espanjaan. Silja aloitti Finnlinesin kanssa atk-yhteistyön. Kesän aikana Silja Linen uusi toimitusjohtaja Holger Nyby kuoli ja Bore I:n päällikkönä toimineesta Reijo Lavónista tuli Silja Linen väliaikainen toimitusjohtaja. Turku – Norrtälje-reitille vuokrattiin kesän ajaksi Ruotsista junalautta Drottningen.
Linjoja lopetetaan
Kesäkuun 1. päivä 1976 varatuomari Harry Österbergistä, joka aiemmin oli toiminut Höyrylaiva Osakeyhtiö Boren varatoimitusjohtajana, tuli Silja Linen uusi toimitusjohtaja.
Höyrylaiva Boren myynti päätti kannattamattoman liikennöinnin Skeppsbronille elokuussa 1976. Samalla lakkautettiin Norrtäljen liikenne. Mutta keskittyminen lisäsi liikennettä 35 prosenttia Turku-Tukholma/Värtan -linjalla, jota liikennöivät Bore I ja Fennia, kun taas Svea Corona ja Wellamo hoitivat Helsingin linjaa.
Vuonna 1977 Siljalla oli viisi laivaa, joista Bore Star oli vuokrattu Afrikan rannikon risteilyihin. Samana vuonna keskitettiin yksikkölastiliikenteen toiminta Suomessa Lauttahuolinta Oy – Färjespedition Ab -yhtiöön, Silja Linen uuteen tytäryhtiöön.
Nopeusrajoitukset tiukentuivat Tukholman ja Ahvenanmeren saaristoissa, mikä aiheutti ongelmia vain puolitoista tuntia satamassa oleville Turun laivoille.
Risteilymarkkinat tekevät tuloaan
Markkinoinnissa risteilykonsepti painottui entistä enemmän. Erilaisten Tukholman hotellipakettien lisäksi Kolmårdenista ja Åresta tuli suosittuja Silja Linen risteilykohteita Suomen markkinoilla.
1970-luvun loppupuolella luotiin markkinointinimi Silja Cruises. Ilmatar ja Regina risteilivät Suomenlahdella, Itämerellä ja Norjan vuonoilla. Ilmatar teki lisäksi Silja Linen omia Atlantin risteilyjä Malagasta. Kun liikennerajoitukset astuivat voimaan silloiseen Leningradiin ja Tallinnaan ennen vuoden 1980 olympialaisia, Silja lopetti risteilynsä entiseen Neuvostoliittoon.
Vuonna 1979 Svea ja Effoa (ent. SHO) tilasivat kumpikin laivan Helsingin linjalle. Kyse oli niin sanotusta Futurum -hankkeesta. Boren hallitus päätti yllättäen olla sijoittamatta rohkeaan Futurum -hankkeeseen. Suurimittaisten kansainvälisten neuvottelujen jälkeen Wärtsilän Turun telakka sai tilauksen. Värtanin terminaalia laajennettiin uusia laivoja varten, jotka loisivat käsitteen: risteilyalukset.
Silja Linellä oli 1970-luvun alussa Turussa sijaitsevan pääkonttorin lisäksi oma toimisto sekä Helsingissä että Tukholmassa. Vuosikymmenen lopussa oli toimipisteitä myös Länsi-Saksassa, Tanskassa ja USA:ssa sekä tiheä edustajaverkosto ympäri maailmaa.
Bore jättää Silja Linen
Huolimatta siitä, että toiset emoyhtiöt Svea ja Effoa tarjosivat Borelle mahdollisuutta olla mukana liikenteessä ilman omaa uutta laivaa, Bore-yhtiö päätti jättää Silja Linen kokonaan vuonna 1980. Boren Bore I liitettiin Effoa laivastoon ja sai nimekseen Skandia, samoin Bore Star muutettiin Silja Stariksi. Tämän jälkeen Effoa ja Svea omistivat Silja Linen 50/50 periaatteella.
